Egypti!

Viimein seuraa ensimmäinen päivitys Egyptin osalta.

Vaikka emme alunperin ajatelleet jäädä Aqabaan, niin paikka olikin lopulta ihan täydellinen rentoutumiseen, snorkaukseen ja yleiseen hengailuun. Camping-hotellit olivat mukavasti kaupungin ulkopuolella ja Bedouin Moon Villagen beduiinit viihdyttivät vieraita parhaansa mukaan. Pelattiin bilistä ja väiteltiin tunteja länsimaiden ja musliimimaiden kulttuurieroista sun muusta. Viimein sitten tultiin päätökseen että menemme Israelin kautta maitse Egyptiin. Periaatteessa tämä olisi laivamatkaa nopeampikin reitti, joten vaikka joutuisimme maksamaan poistumismaksua Israelista, pitäisi päästä myös halvemmalla kuin mitä ylikalliilla laivalla parin tunnin reissusta maksaisi. Ihan niin helppoa kaikki ei sitten ollutkaan. Bussia ei kuuleman mukaan (taksikuskien mukaan) rajalle mennyt enää, vaikka lonely planet muuta väitti. Saatiin kuitenkin puhuttua hintaa alas ja päästiin Israelin rajalle. Tätä hetkeä en itse erityisesti ollut odottanut, etenkin kun passissa on Syyrian leimat ja rinkassa palestiinahuivi, jota ei kuuleman mukaan katsota hyvällä rajalla. Muutenkin kyseinen maa ei tällä hetkellä edusta paljoakaan omasta arvomaailmastani (toki tämä on politiikkaa, ja sen ei tulisi vaikuttaa, mutta..) joten edessä oli nopea siirtyminen Egyptiin, myös koska Kairoon piti ehtiä illaksi. Ensimmäinen rajavirkailija sitten katsasti passit ja totesi että vai ollaan sitten synnytty Turkissa, passissa kun lukee syntymäpaikan kohdalla Turku. Sitten kun yritin selventää että en kyllä ole, niin virkailija epäili että osaanko lainkaan englantia kun en myönnä olevani Turkista. No selvisipä tämä kun paikalle pyydettiin osaavampaa virkailijaa. Rinkat röntgeniin, ja Rositan rinkka tarkempaan tarkastukseen, eli kaikki tavarat pihalle. Tässä vaiheessa vähäsen huokasin, sillä palestiinahuivi pysyisi rinkassani. Myöhemmin huomasin että olin ottanut mukaani hyvin Israel ja Yhdysvallat vastaisen sanomalehden Syyriasta, jossa takakannessa ohjus lävistää molempien maiden liput. En edes halunut ajatella mitä selittelyä tästä olisikaan seurannut. Emme olisi mitä luultavimmin päässeet Israeliin, ehkä ikinä myöhemminkään. No hyvä näin, ja tunnin odottelun ja terroristikytkösten selvittelyn jälkeen pääsimme jatkamaan Eilatin keskustaan, josta oli tarkoitus bussilla suunnata Taban rajalle. Samalla selvisi että matkustimme pitkäperjantaina ja koko israel lomailee Eilatissa pääsiäisenä, myös julkinen liikenne oli seis (taksikuskin mukaan). Tästä hölmistyneinä otettiin pakon edessä taksi rajalle, ja maksettiin aika huikeasti. Israelissa ei kyllä naapurimaiden köyhistä oloista ollut näkyviä merkkejä, ja paikat näyttävät varsin auetenttisen jenkkiläisiltä. Mainittava kuitenkin on että koettiin virkistävä tuulahdus kun jo raja-asemalla popittettiin MGMT:tä, eikä ainuttakaan arabipoppista. Huimaa. Tel Aviv on kyllä nähtävien kaupunkien listalla, mutta tällä kertaa sai odottaa parempia aikoja.. Myöhemmin bussissa tutustuttiin poikaan Tel avivista ja todettiin että hyvät bileet löytyy varmasti kyseistä kaupungista. Egyptin rajan yli päästiin helposti ilman kyselyjä mistään ja Tabasta päästiin Kairon bussiin.

Kairoon pääsytämme illalla olimme vailla majoitusta, ja päätettiin suunnata samalla taksilla Tel Avivlaisen pojan hostelliin. Se olikin täynnä niin kuin lähes kaikki kairon hotelleista. Tuli jo vähän orpo olo, mutta mukavien hotelliomistajien avulla löydettiin halpa hotelli, tosin vähän nukkavieru tämäkin. Talo oli vanha, huoneet oli korkeat ja parveke löytyi, joten tyydyttiin paikkaan. Kairon liikenne oli pahempi kuin mitä osattiin odottaa ja kairossa hyödyttiin reissun aikana opetellusta kadun ylittämisestä; kadun yli pitää päästä vaikka liikennettä on sekavasti neljällä kaistalla molempiin suuntiin. Varmin tapa on mennä seisomaan paikallisen kadunylittäjän viereen ja kulkea hänen rinnalla kadun yli, vaikka tämä alkuun saattaa tuntua käsittämättömältä. Kohta kadun ylittämiseen tottui ja taktiikkana oli hyvä käyttää rauhallista kävelyä, vaikka ensin tekisikin mieli juosta kadun yli. Lopulta tämä sujuikin melkein itsestään. Taksikuskin mukaan Kairossa ei ajeta, siellä tapellaan. No tämä piti kyllä paikkaansa. Julkista liikennettä ei käytännössä ole (metro on, mutta se on reissajalle hyödytön) ja taksilla muutaman kilometrin matka saattaa venyä tunnin kestäväksi! Kävellen taas ei välttämättä pääse nopeammin, sillä jalkakäytäviä eikä kadun nimiä aina ole.. Liikenteeseen ei ehditty kyllä kahdessa päivässä tottua, mutta Kairo ei oikein houkutellut pidemmälle lommallekaan. No seuraavana päivänä oli edessä Pyramiidit, joihin oltiin jo lapsesta asti luotu odotuksia...