Egypti!

Viimein seuraa ensimmäinen päivitys Egyptin osalta.

Vaikka emme alunperin ajatelleet jäädä Aqabaan, niin paikka olikin lopulta ihan täydellinen rentoutumiseen, snorkaukseen ja yleiseen hengailuun. Camping-hotellit olivat mukavasti kaupungin ulkopuolella ja Bedouin Moon Villagen beduiinit viihdyttivät vieraita parhaansa mukaan. Pelattiin bilistä ja väiteltiin tunteja länsimaiden ja musliimimaiden kulttuurieroista sun muusta. Viimein sitten tultiin päätökseen että menemme Israelin kautta maitse Egyptiin. Periaatteessa tämä olisi laivamatkaa nopeampikin reitti, joten vaikka joutuisimme maksamaan poistumismaksua Israelista, pitäisi päästä myös halvemmalla kuin mitä ylikalliilla laivalla parin tunnin reissusta maksaisi. Ihan niin helppoa kaikki ei sitten ollutkaan. Bussia ei kuuleman mukaan (taksikuskien mukaan) rajalle mennyt enää, vaikka lonely planet muuta väitti. Saatiin kuitenkin puhuttua hintaa alas ja päästiin Israelin rajalle. Tätä hetkeä en itse erityisesti ollut odottanut, etenkin kun passissa on Syyrian leimat ja rinkassa palestiinahuivi, jota ei kuuleman mukaan katsota hyvällä rajalla. Muutenkin kyseinen maa ei tällä hetkellä edusta paljoakaan omasta arvomaailmastani (toki tämä on politiikkaa, ja sen ei tulisi vaikuttaa, mutta..) joten edessä oli nopea siirtyminen Egyptiin, myös koska Kairoon piti ehtiä illaksi. Ensimmäinen rajavirkailija sitten katsasti passit ja totesi että vai ollaan sitten synnytty Turkissa, passissa kun lukee syntymäpaikan kohdalla Turku. Sitten kun yritin selventää että en kyllä ole, niin virkailija epäili että osaanko lainkaan englantia kun en myönnä olevani Turkista. No selvisipä tämä kun paikalle pyydettiin osaavampaa virkailijaa. Rinkat röntgeniin, ja Rositan rinkka tarkempaan tarkastukseen, eli kaikki tavarat pihalle. Tässä vaiheessa vähäsen huokasin, sillä palestiinahuivi pysyisi rinkassani. Myöhemmin huomasin että olin ottanut mukaani hyvin Israel ja Yhdysvallat vastaisen sanomalehden Syyriasta, jossa takakannessa ohjus lävistää molempien maiden liput. En edes halunut ajatella mitä selittelyä tästä olisikaan seurannut. Emme olisi mitä luultavimmin päässeet Israeliin, ehkä ikinä myöhemminkään. No hyvä näin, ja tunnin odottelun ja terroristikytkösten selvittelyn jälkeen pääsimme jatkamaan Eilatin keskustaan, josta oli tarkoitus bussilla suunnata Taban rajalle. Samalla selvisi että matkustimme pitkäperjantaina ja koko israel lomailee Eilatissa pääsiäisenä, myös julkinen liikenne oli seis (taksikuskin mukaan). Tästä hölmistyneinä otettiin pakon edessä taksi rajalle, ja maksettiin aika huikeasti. Israelissa ei kyllä naapurimaiden köyhistä oloista ollut näkyviä merkkejä, ja paikat näyttävät varsin auetenttisen jenkkiläisiltä. Mainittava kuitenkin on että koettiin virkistävä tuulahdus kun jo raja-asemalla popittettiin MGMT:tä, eikä ainuttakaan arabipoppista. Huimaa. Tel Aviv on kyllä nähtävien kaupunkien listalla, mutta tällä kertaa sai odottaa parempia aikoja.. Myöhemmin bussissa tutustuttiin poikaan Tel avivista ja todettiin että hyvät bileet löytyy varmasti kyseistä kaupungista. Egyptin rajan yli päästiin helposti ilman kyselyjä mistään ja Tabasta päästiin Kairon bussiin.

Kairoon pääsytämme illalla olimme vailla majoitusta, ja päätettiin suunnata samalla taksilla Tel Avivlaisen pojan hostelliin. Se olikin täynnä niin kuin lähes kaikki kairon hotelleista. Tuli jo vähän orpo olo, mutta mukavien hotelliomistajien avulla löydettiin halpa hotelli, tosin vähän nukkavieru tämäkin. Talo oli vanha, huoneet oli korkeat ja parveke löytyi, joten tyydyttiin paikkaan. Kairon liikenne oli pahempi kuin mitä osattiin odottaa ja kairossa hyödyttiin reissun aikana opetellusta kadun ylittämisestä; kadun yli pitää päästä vaikka liikennettä on sekavasti neljällä kaistalla molempiin suuntiin. Varmin tapa on mennä seisomaan paikallisen kadunylittäjän viereen ja kulkea hänen rinnalla kadun yli, vaikka tämä alkuun saattaa tuntua käsittämättömältä. Kohta kadun ylittämiseen tottui ja taktiikkana oli hyvä käyttää rauhallista kävelyä, vaikka ensin tekisikin mieli juosta kadun yli. Lopulta tämä sujuikin melkein itsestään. Taksikuskin mukaan Kairossa ei ajeta, siellä tapellaan. No tämä piti kyllä paikkaansa. Julkista liikennettä ei käytännössä ole (metro on, mutta se on reissajalle hyödytön) ja taksilla muutaman kilometrin matka saattaa venyä tunnin kestäväksi! Kävellen taas ei välttämättä pääse nopeammin, sillä jalkakäytäviä eikä kadun nimiä aina ole.. Liikenteeseen ei ehditty kyllä kahdessa päivässä tottua, mutta Kairo ei oikein houkutellut pidemmälle lommallekaan. No seuraavana päivänä oli edessä Pyramiidit, joihin oltiin jo lapsesta asti luotu odotuksia...

Tullaan kotiin...

Huomenna on sitten kotiinlahdon aika. Viime paivityksesta onkin vierahtanyt, koska taalla Kreikassa on suhteellisen kallista nettikahviloissa. Olemme siis tassa valissa ehtineet kayda Kairossa, josta lensimme Kreikkaan. Kreikassa kiertelimme saaria ja nyt olemme Ateenassa. Ainakin Kairosta loytyy mehevia juttuja tanne kirjoitettavaksi kun paastaan kotiin. Kuviakin on tiedossa...

Suomalaiset näyttävät esimerkkiä!

Muutama juttu Jordaniasta:

Hinnat ovat kohonneet hurjasti ainakin turistikohteissa. 2006-vuoden opaskirjastamme hinnat ovat toisinaan kaksinkertaistuneet tai enemmän. Varsinkin luontokohteissa rahastus ihmetyttää: vaeltamisesta joutuu maksamaan suolaisen hinnan ja telttamajoituksestakin voidaan veloittaa yli 50 euroa luonnonsuojeluorganisaation nimissä. Reilun tunnin mittaisesta jeeppisafarista Wadi Rumin aavikolla jouduimme pulittamaan noin 35 euroa. Hienot olivat maisemat, mutta tuntuu, ettei rahalleen saa oikein vastinetta.

Jordaniassa kusetetuksi joutuu myos ihan tavallisissa paikallisbusseissa tai ruokakaupassa. Syyriaan verratuna meno on paljon röyhkeämpää.

Ammanin jälkeen menimme Danaan, joka on pieni kylä mahtavissa maisemissa. Asukkaita taisi olla korkeintaan 50. Danassa oli mukava leputella hermoja Damaskoksen ja Ammanin kaupunkeilun jälkeen. Yövyttiin Tower Hotellissa joka on ihan suositeltava paikka, ruokakin oli hyvää kun oli indonesialaisia tyttöjä kokkeina. Vähän vaihtelua siis. Vaeltamisen ja rentoutumisen jälkeen suuntasimme Petraan, joka taitaa olla lähi-idän tunnetuin nähtävyys. Paikka on Indiana Jonesista tuttu ja sen tietävät myös monet losoperseturistit, jotka kiersivät aluetta aasin selkärankaa koetellen... Oikein pahaa teki. Petra ei kuitenkaan ollut niin paha turistirysä kuin aluksi ajateltiin. Kun menee paikalle jo aamu seitsemältä, saa kierrellä päänähtävyyksiä rauhassa ja häipyä sitten sivureiteille.

Petran jälkeen teimme lyhyen visiitin Wadi Rumin aavikolle, jonne selvästikin olisi pitänyt tehdä yöpymisretki. Parissa tunnissa ei tullut hullua hurskaammaksi. Otimme bussin Aqabaan ja taas maksoimme ylihintaa. Alkoi jo vähän ärsyttää koko Jordania ja koitimme päästä mahdollisimman nopeasti seuraavalla laivalla Egyptiin. Laiva olikin ihan hurjan kallis: nopealla eli tunnin kestävällä laivalla hinta oli noin 60 euroa ja hitaalla neljä tuntia kestävällä 50 euroa/henkilö. Vähän on eri hinnat meidän Siljalla tai Viikkarilla. Tuli jo koti-ikävä. Terminaalissa ei tietenkään voinut maksaa kortilla ja siellä sitten onnettomina olimme rinkat selässä näppejä nuolemassa. Päätimme mennä parin kilsan päässä olevaan rantaresorttiin, josta saimme terassityylisen ulkomajoituksen kolmella eurolla. Sitten vain rantalomaa viettämään! Omistajan mukava veli vei meidät snorklaamaan koralliriutoille ja aluksi se oli tosi vaikeaa, henki meinasi salpaantua. Korallit olivat kuitenkin mahtavia ja innostuimme toden teolla snorklaamisesta. Yövyimme Bedouine Moon Villagessa yhteensä kolme yötä, koska rantaloma ja koko paikka tuntuivat niin mukavilta. Omistaja oli illalla aina ihan maistissa ja jutut olivat sen mukaisia. Tapasimme myös muita reissaajia Briteistä ja Etelä-Afrikasta, jotka olivat molemmat Land Rovereilla matkalla Afrikan läpi Kapkaupunkiin, toiset Lontoosta ja toiset Australiasta. Hauska tapa reissata, tämä pitää joskus toteuttaa! Törmäsimme myös ensimmäiseen Suomalaiseen hieman epäilyttävissä olosuhteissa. Joku turistinainen oli täydessä touhussa arabimiehen kanssa meidän nukkumapaikkamme vieressä ja kiipesimme ylös nukkumaan kovin köhistellen. Puhuimme, että nyt saisivat lähteä kyllä muualle ja yllättäen nainen paljastuikin suomalaiseksi! Eikä mikään ihan nuori ollut... Kyllä sitä hävetti hiukan...

Jordania

Jordaniassa olemme olleet nyt viisi paivaa ja pari on nailla nakymin viela edessa. Ensimmaikseksi saavuimme siis Ammaniin, Jordanian paakaupunkiin. Damaskokseen ja Syyriaan verrattuna meno on taalla hieman lansimaalaisempaa joka nakyy hinnoissakin. Ylaluokka juo lattea jenkkityylisissa ostoskeskuksissa, muuten meno on aika taattua lahi-itaa. Ammanissa ei juurikaan nahtavaa ollut, mutta paivaretkia pystyy tekemaan katevasti. Toki kaytiin siis ylla mainitussa Mecca mall:ssa, jossa on kaikkea cart-radoista ja 4D-leffoista alkaen. Ei kylla taidettu sopia sinne, silla kenkakaupan mieskin kehotti vaihtamaan tyylia, ei tainut tykata converseista. No reppureissua yleensa tehdaankin parhaat paalla.. Amman on muuten todella makinen paikka, joten kavellen ei juuri kannata liikkua. Onneksi Jordanialaiset tarjoavat mielellaan autokyytia, niin ei tarvi aina edes taksia kayttaa. Julkista liikennetta ei pahemmin ole.. Wild Jordan kahvilassa juotiin illalla kalliit smoothiet, mansikka-lime-minttu ja kiivi-omena. Hyvaa oli ja lasku myos, 9 e. Muuten hintataso on vahan Syyriaa kalliimpi, eli aika edullista on.

Ammanista tehtiin myos paikallisbusseilla reissu kuolleelle merelle kellumaan. Bussi ei vienyt perille, mutta saatiin taas kyyti kahdelta mukavalta paikalliselta. Suunnattiin paikallisten suosimalle Amman Beachille, joka olli kylla aika kallis sekin, 7jd (n. 8e). Lamminta oli varmaan 35 astetta, ja kelluminenkin onnistui, vaikka vahan epailytti etta onnistuuko. Rannalla oli enimmakseen paikallisia teinityttoja, joista suurin osa ui tietenkin vaatteet paalla. Oli paikalla jokunen muu turistikin. Kaiken kruunasi viela mutahieronta... Takaisin Liftattiin Etela-afrikkalaisen pojan kanssa, ja saatin samalla paljon jeesusinfoa.. ei taidettu olla ihan hyvia ihmisia, mutta onneksi kai voidaan viela tehda parannus!

Kulttuurieroja sun muuta

Nyt olisi luvassa vahan yleista ihmettelya Syyrialaisesta kulttuurista ja muusta kummallisista asioista. Syyria jai siis eilen taakse ja nyt asustellaan Ammanissa Jordanian puolella.


Bensa on tajuttoman halpaa (0.30 e litra), mutta bensa-asemat kiinnostavia. Turkin js Syyrian rajan ylitettyamme bussi tankattiin ensimmaisella asemalla joka tuli vastaan, tosin bensa-asemaksi sita ei valttamatta heti tunnistanut. Mies sitten rooki suussa kaynnisti moottorin jostan pumpun nakoisesta, ja katsoi rooki suussa letkuun josta pulpahti bensaa. Katsottiin tata vahan sydan kurkussa, mutta bussi saatiin tankattua ja jatkoimme kohti Aleppoa.

Falafel rullat olivat tajuttoman hyvia, kuin myos hummus, tahnat, salaatit seka muu Syyrialainen ruoka. Mitaan lansimaalaisemman tapaista on kuitenkin kaytannossa hyvin vaikeaa loytaa ja jos loytaa se on selkeasti hyvin Syyrialaisella otteella tehtya. Paivittaisiin falafelrulliin seka hummukseen kyllastyminen oli vaistamatonta. Syyriassa ei loydy Mc Donaldsia, mutta hyva niin.

Julkista liikennetta hoitaa vanhat toyota hiacet. Asemia on ympari kaupunkia ja reitteja on joka suuntaan niin etta ilman arabiankielen taitoa perassa on mahdoton pysya. Matkustaminen on kuitenkin halpaa (0.16e), kun loytaa oikean auton. Samat pakut hoitavat myos pidempia yli kahden tunnin matkojakin, mutta bussit ovat parempia jos haluaa mahduttaa jalat mukaan... Pitkien matkojen bussit lahtevat aina noin 5 km keskusta, ja liput ostetaan valilla mita kummallisimmista paikoista, esim. kahvilasta tai ravintolasta. Syyrialaiset ovat kuitenkin ystavallisia neuvomaan niin perille paasee!

Intialaiset Bollywood elokuvat ovat suosittuja taalla, ja bussi- tai junamatkoja viihdyttavat yleensa Bollywoodit.

Jos opiskelet, Syyria on ehka paras matkailumaa mita loytyy, ainakin edullisin. Aikuisten museolippu maksavaa useimmissa paikoissa 2,50e. Opiskelijat saavat lipun aina 0,15 e! Myos junalipun saattaa saada hyvin halvalla Valille Aleppo - Damascos (n. 200km). Tama oli meille erityisen katkeraa valilla.

Syyriassa soi useimmiten arabipoppi (volume taysilla tietysti). C-kastteja myydaan levykauppojen tarjonnan perusteella enemman kuin cd-levyja. Ulkomaalaisista artisteista suosittu on erityisesti Akon. Myos Celine Dionin My heart will go on ja Zorron naamiosta tuttu I Want to Spend My Lifetime Loving You vaikutti herattavan tunteita monessa syyrialaisessa. Yleensa arabipoppi vei kuitenkin voiton.

Syyriassa rahaa nostettaessa pankkiautomaatit sylkevat 1000 Syp (16e) seteleita. Naita ei kukaan tunnu haluavan, ei edes pankit. Kortit eivat kaytannossa kay missaan, joissan hotelleissa kuulemma ottavat vastaan.

Kunnollista kahvia ei saa oikeen mistaan, Nescafe on vallannut markkinat. Arabialaista kahvia loytyy valilla, mutta se on siis espresson kokoinen kardemummalla maustettu voimakas kahvi. Hyvaa kyllakin! Maitoa ei kannata yleensa pyydaa silla se vaikuttaa yleensa olevan vanhaa, paikalliset kun eivat kayta. Pysyimme siis teessa joka olikin hyvaa ja loytyi aina ja kaikkialta. Toisinaan tee on sokeroidaan valmiiksi, ja talloin juoma onkin lahinna sokeria teella maustettuna...

Kaikesta huolimatta Syyria oli oikein viihdyttava!

Damaskos

Palmyran polttavan auringon jalkeen saavuimme Damaskokseen ja taksikuskit tulivat heti hyeenan lailla piirittamaan ja tarjoamaan ylikallista taksikyytia. Miten se onkin niin, etta taksikuskit ovat aina kamalia kusettajia? Otimme minibussin keskustaan ja menimme kyselemaan hotellihuoneita. Toisella yrityksella tarppasi kolmen hengen dormi kohtuu halvalla. Damaskoksessa on jo suurkaupungin piirteita ja ihmisia valilla tungokseen asti. Menimme illalla vanhaankaupunkiin, josta loysimme tosi mukavan opiskelijakahvilan/gallerian. Suurin osa asiakkaista oli tyttoja, osa ilman huivia ja kaikilla vesipiippu kadessa! Jes! Taalla poltellaan vesipiippua alkoholin sijaan ja mekin tilasimme tietenkin sellaisen.

Aamulla olikin odottamassa ne joka reissun vatsavaivat (tulihan ne sielta!) Onneksi karsimme niista vain yhden paivan eli helpolla paastiin! Kavimme National Museumissa tuijottelemassa maailman ensimmaista kirjoitettua tekstia ja yritimme loytaa bussiasemaa, josta saisimme liput Ammaniin. Taalla Syyriassa on kaikki asemat jostain syysta sijoitettu 5km kaupungin ulkopuolelle, josta koituu usein kauheaa vaivaa. Matkalla asemalle alkoi sataa vetta taivaan taydelta emmeka edes saaneet ostettua lippuja pyhapaivan takia. Jeesus, etta otti aivoon! Otimme taksin takaisin ja sanoimme kuskille Damascus City Center ja kuski vei meidat johonkin ostoskeskukseen, jonka nimi on Town Center. Ei olisi voinut enempaa pieleen menna. Kuski oli niin aasi, ettei tajunnut edes karttaa nayttamalla tai arabiaksi sanomalla, mihin halusimme menna.

Kavimme myos paivareissulla Bosrassa, jossa on tosi iso ja hyvinsailynyt roomalainen teatteri. Se olikin yksi Syyrian vaikuttavimmista raunioista. Saakin oli ihanan aurinkoinen (eilen tuuli niin, etta hiukset meinasivat lahtea). Valitettavasti myos Bosra on turistipaikka ja kusetus sen mukaista. Tuntuukin etta turisteille suunnatuissa paikoissa kusettaminen on valitettavan yleista kun taas Aleppossa ja Hamassa kaikki sujui mukavasti. Terveiset myos kaikille postikortin saajille: maksoimme postimerkeistakin triplahinnan... Aika pienella rahallisella menetyksella ollaan kuitenkin selvitty. Damaskos on kuitenkin ihan koettavan arvoinen kaupunki, varsinkin vanhakaupunki sokkeloisine kujineen on varsin mukava. Maanantai aamuna lahdemme bussilla kohti Jordaniaa (liputkin saimme!) ja bussiyhtion nimi on Hermochallenge. Saa nahda onko nimi enne...

Ja lisaa raunioita!

Lahdimme Alepposta junalla ykkosluokassa kohti Hamaa, maksoi vain reilun euron per naama. Junat taalla ovat peraisin etelakoreasta ja muutenkin yllattavan mukavia. Ekassa luokassa junapojat kavivat vahan valia suihkuttamassa fairin hajuista ilmanraikastinta joka meni henkeen. Hintaan kuului viela trippimehut ja karkit. Varsin mukavaa tamakin! Hama on melko pieni paikka, ei mitaan erikoista mutta mukavan tuntuinen kuitenkin. Kaupungin nahtavyys on isot puiset vesipyorat nyt joki haisi pahalta ja pyorat eivat edes pyorineet. Veden pintaan pulppusi jatkuvasti pahan hajuista metaania! Ympariston siisteydesta ja voinnista ei taalla usein olla niin kiinnostuneita kaiketi. Tormasimme koripalloilijaan joka oli New Yorkista mutta parhaillaan vaihdossa paikallisessa joukkueessa. Siita saa kuulemma hyvat raha. Han kyseli etta mita ihmetta teemme Syyriassa lomalla, taalla kun ei ole mitaan tekemista ja nakemista, internetkin on niin hidas, taisi olla siis vahan rajoittunut... Hamassa koitimme kirjoittaa blogiin, mutta kone pimahti. Kavimme paikallisessa ravintolassa syomassa valtavan annoksen kanaa ja mezea (eli lahi-idan tapas), sitten olikin ihana paasta nukkumaan.

Seuraavana paivana suunnattiin Krak des Chevaliersiin linnaan, eika lahdostamme meinannut tulla mitaan. Paasimme kuitenkin minibussilla matkaan. Minibussit ovat usein tayteen ahdettuja Toyota hiaceja tms. eika niissa ole tavaratilaa ei jalkatilaa. Jouduimme maksamaan kolmen lipun hinnan koska rinkat veivat yhden. Tosin yksi lippu on naurettavan vahan, ehka 50 senttia. Linna sijaitsikin tosi korkean vuoren paalla, raunioissa oli aika koleaa ja vetista, katolla tuuli meinasi vieda mennessaan. Olisi ehka mukava katsella linnaa paremmalla saalla mutta hienolta ja jylhalta se nytkin naytti. Menimme viereiseen ravintolaan syomaan ja samalla iski kauhea myrsky ja raekuuro. Lampotila taisi lahennella nollaa!

Taalta suuntasimme Palmyraan ja bussi oli valitettavasti taas minibussi. Nyt jouduimme kuitenkin maksamaan vain kahden lipun hinnan kun kuski tunki rinkat olemattomaan takaluukkuun. Itse tungettiin ahtaalle takapenkille, mutta sopu tekee tilaa. Sitten ei muuta kuin Yalla ja kohti aavikkoa. Matka kesti kaksi tuntia ja yhtaan enempaa ei ahtaassa bussissa olisikaan voinut matkustaa. Tsekattiin Lonely Planetista Baal Shamin hotellin joka osoittautui suureksi virheeksi. Hotelli oli kuppainen ja hintaa huoneesta pyydettiin 900 Syp. Todettiin etta kallista ja saimme pudotettua hinnan 700 Syp. Kun hotellin mies lahti tajusimme etta 700 on ryostohinta tasta luukusta, eika edes sesonkiaikaan. Sanoimme tasta miehelle joka alkoi kiukkuisena selittaa etta Palmyrassa kaikki on kallista, LP keksii omia hintoja ja ettemme takuulla loyda mistaan halvempaa huonetta. Meidat tyonnettiin vakisin turistiravintolaan syomaan pahaa ruokaa jossa oli vanhaa jugurttia kastikkeena. Kyselimme muutamasta muusta hotellista hintoja ja kappas vain, viereinen hotelli pyysi vastaavasta huoneesta 400 Syp. Hotelliin tultuamme sanoimme tasta miehelle etta 700 on ihan liikaa tasta paikasta, huonekin on ihan likainen. Mies pyysi istumaan alas ja alkoi pelamaan korttia ja unohti meidat taysin. Jopa on hyvaa asiakaspalvelua! Sanoimme etta joko keskustelemme nyt hinnasta tai vaihdamme hotellia. Mies oli vihaisena ja haukkui muut hotellit. Olimme tyhmina antaneet passit miehelle aiemmin. Meita alkoi kuumottaa ja sanoimme etta maksamme ja lahdemme pois, tanne emme jaa! Tasta hammentyneena mies sanoi etta voimme maksaa 600 Syp. Ei se ollut meille ihan ok mutta alkoi vasyttaa ja annoimme periksi. Tosi huono maku jai ekasta illasta Palmyrassa ja emme ihmettele etta kuuleman mukaan useat ovat alkaneet tekemaan paikkaan vain paivaretkia.

Seuraavana paivana katsastimme Palmyran kaupunkin rauniot jotka ovat 100-300 luvulta, aurinko kuumotti ja unohdimme aurinkorasvan. Totesimme etta taalla tulisi takuulla kuvata seuraava Indiana Jones -elokuva. Ostimme beduiiniperheelta huivit. Lammintakin oli ehka 25 astetta ja aavikko alkoi uuvuttaa.